Kohtalonmäki Oy - Tilat ja hinnat

Kohtalonmäen toiminta starttaa tammikuussa 2023!

Meidän tarinamme Kohtalomäen kanssa alkoi kesällä 2021, kun ostimme paikan vapaa-ajan asunnoksi. Emme ole ensimmäistä kertaa vanhaa taloa kunnostamassa, joten iso ja vanha talo ei meitä säikäyttänyt, päinvastoin vanha pohjalaistalo pihapiireineen oli kiehtova remonttihaaste. Ehkäpä se oli korona ja etätöiden mahdollisuus tai ehkäpä aika vain oli kypsä, mutta teimme yllätyspäätöksen palata juurillemme Jalasjärvelle 15 vuoden poissaolon jälkeen. Elämämme Etelä-Suomessa sai siis jäädä kesällä 2022, vaikka työt siellä säilyvätkin.

Syvällä eteläpohjaisella peltolakealla on meidän juuret, lakeusmaisema on meidän sielunmaisema. Vanhat talot taas on tehty elämää varten, ne kestävät aikaa ja vuosisatoja oikein ylläpidettynä. Meille on tärkeätä säilyttää kulttuuriperintöä myös lapsillemme ja muille tuleville sukupolville. Juhlatilan perustaminen oli siis luonteva jatkumo tälle kauniille ja maadoittavalle pohjalaisympäristölle. Missiomme onkin säilyttää ja ylläpitää vanhan pohjaistalon kulttuuriperintöä sekä vahvistaa entisaikojen yhteisöllistä elämäntapaa. Visionamme on luoda ikimuistoiset, uniikit ja inspiroivat pohjalaispuitteet elämän eri hetkiin ja juhliin. Tahdomme, että Kohtalonmäellä juhlien järjestäminen on helppoa ja vaivatonta monipuolisen varustelun ja luotettavan yhteistyöverkoston avulla. Vaikka Kohtalonmäen ympärillä pellot edustavat työtä ja ravintoa, meille maisema symboloi myös kiireettömyyttä, tyyneyttä ja rauhaa. Me myös ammennamme tästä ympäristöstä inspiraatiota, ja toivomme voivamme välittää kaiken tämän asiakkaillemme.

Työmme on vasta alussa. Tila kehittyy hiljalleen. Päätaloon mahtuu n. 50 ruokailijaa yhtä aikaa, pihalla lämpiää tynnyrisauna ja palju. Lato ja kivinavetta kunnostetaan seuraavaksi, samoin savusauna. Myös aitta vaatii huolenpitoa ja talon yläkerta valjastetaan majoitustilaksi kun sen aika koittaa.

Nyt on kuitenkin aika kypsä ja voimme ilolla toivottaa ensimmäiset juhlijat Kohtalonmäelle tervetulleiksi 2023 alkaen.

Nähdään Kohtalomäellä – merkittävien tapahtumien paikassa ♡

Kristiina & Mikko